Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Misu

02.05.2012 15:06
Oli tavallinen keskiviikko päivä. Tulin tallille ja menin Lumen karsinaan ja harjailin sitä. Lumi oli aika likainen. Putsasin Lumen kaviot ja niissä meni aikaa 30 min.! Oho! Sitten vein Lumen toiseen karsinaan ja hain siivous välineet. Aloin putsata karsinaa. Siellä oli ihan hirveästi kakkaa ja pissaa. Minulle tuli kuuma. Huomasin, että kupitkin olivat tosi likaiset. Huh, huh! Ajattelin, että en ehtisi siivota tätä ennen iltaa, mutta kuinkas kävikään, sain sen (: Olin onnellinen kun sain putsattua sen, mutta sitten muistin, että kupit. Olin unohtanut siivota ne :D Päätin putsata ne sitten kun olen käynyt ratsastamassa. Hain suitset ja satulan. Päätin käydä ennen kun lähden ratsastamaan niin vessassa. Kävin siellä. Kun tulin takaisin, huomasin, että Lumi oli piehtaroinut sillä välillä. Otin harjan ja rupesin harjaamaan sitä uudestaan. Kavioita en kyllä aikonut uudestaan ottaa (: Pistin nopeasti sille suitset ja satulan. Sitten ajattelin, että pikku maasto olisi kiva. Lähdin siis maastoon. Maastossa kävelimme Lumen kanssa ensin 10 min. Ja sitten ravailimme varmaan 20 min. :D Ja sitten lopussa otimme vähän laukkaa. Sitten siinä se ratsastus oli (: Vein Lumen karsinaan, otin siltä varusteet pois. Hain kupin putsaus välineet ja putsasin ne kupit. Siinä kesti 15 min. Aika kauan, sillä yleensä putsaan ne 10 min. (kai) Sitten olin vielä vähän aikaa Lumen vieressä ja sitten lähdin pyörällä kotiin (:

// En ehtinyt kirjoittaa pidempää, koska lähden nyt oikeastin tallille siivoamaan karsinoita :D

Vastaus:

Valitan Lumi on myyty=(

Nimi: Eeti

18.03.2012 12:04
JOO SORIKU EN OO KIRJOTANU,KU MULLA ON OMA TALLI NIIN SIIHEN MENEE AIKAA:)


Oli lauantai ilta ,ja olimme menossa koulun kevät juhlaan. Odotin äitiä autossa ,kun äiti kävi ostamassa opetajalle kukkia. Kun äiti tuli lähdimme huristellen koulua kohti. Olimme vähän myöhässä niin juoksimme minäkä jaloistaan pääsimme eteen päin. Neuoin nopeasti äitiä ,että hänen pitäisi mennä suoraa tietä juhlasaliin. Juoksin luokaan ,kosa siellä oli kaikki muut paitsi minä. Lähdimme opetaja johdatmana saliin siellä oli äiti ja paljon muita äitejä ,isejä, mummoja ,pappoja ,sukulaisia ja siskoja. Minua jännitti kovasti ja ajatelin että tämä oli meidän viimeinen kevät juhla Aina kevät juhlissa esiintyi vain kuudes luokkalaiset ja ekaluokaliset. Ensiksi ekaluokkalaiset sesitti jonkun laisen hölmöläis esityksen. Se oli tosi hauska kaikki nauroivat... Sitten tuli meidän vuoro me esitimme suur perhettä...ja minä olin vauvva. Sitten kaikki kuudesluokalaiset menivät lavalle ja lauloi hyvästi laulun koko koululle. Ja kaikki opetajat surivat heidän lähtöä. Ja sitten heidän kummi opilaat lauloivat heille. Se laulu oli niin suloinen ,että minullakin vierähteli kyyneliä poskille. Ja sitten vielä kummi opilaa antoivat meille ruusut ja minä olin ostanut minun kummi opilaalle lahjan. Kummi opilaani snoi että hän oli aina toivonut sellaista barbia . Nyt meidän piti lähteä luokaan ,koska oli todistusten jako ja minua jännitti hirveästi. kun ope oli jakanut stipendit niin oli todistuksien vuoro. Ope antoi minulle ensiksi todistuksen ja kiitin ja menin paikoileni. Ja kun katsoin todistusta olin tosi tosi onnelinen minun todistus oli täläinen:

Käytäytminen.....................9
Äidinkieli.......... .............9
Ruotsi...........................8
Englanti........... ..............8
matematiikka.....................10
Biologia ja maantieto............9
Fysiikka ja kemia................8
Uskonto..........................10
Historia.. .......................8
Musiikki.........................9
Kuvataide ........................10
Käsityö..........................10
Liikun ta.........................8


Minun mielestä todistus oli paras mitä olin saanut. Sain todistuksesta 50euroa. Olin hirveän onnelinen minä olen tänään ollut tallilla ja kevätjuhlissa ja vihdoin alkoi kesä lomaa! Ja vielä lisäksi minun paras kaveri Lotta oli tulossa meille yöt. Äiti ja minä menimme hakemaan Lotta. Lotta oli valmiina odotamassa ulkona. Vein Lotan tavarat peräkontiin ja menimme autoon ja kiinitimme turvavyöt. Ja auto huristi matkaan. Me odotimme autossa kun äiti kävi kaupassa ja mummon luona sillä aikaa kerroin Lotalle mitä olin tänään tehnyt.


Kun heräsin kello oli 9.00. Minä söin ja puin nopeasti. Äiti oli mennyt töihin joten jouduin kävelemään. Pakkasin eväät ja laitoin repun selkään. Ja lähdin hypehdellen tallia kohti. Kun olin tallin pihassa kello oli 10.00. Kävelin rauhalisesti Nikan luo se tuli hirnahdrllen minun luokse. Rapsutelin siinä hetken aikaa ja menin talliin. Hain kottarit ja talikon. Miken karsin oli aika likainen. Putsasin sen put puhtaaksi ja puhdistin vielä lisäksi juoma kupin ja sileen. Ja vielä hain harjat ja menin ulos puhdistin harjat kans puti puhtaaksi. Sitten kaapi oli ihan räjähtänyt joten siivosin senkin. Otin riimun ja riimun narun ja menin hakemaan Nikaa ,Nika tuli reipaasti minun luokse. Laitoin riimun päähän ja napsautin riimun kiini ja riimunnarun. Mikke sai tulla puhtaaseen karsinaan ja tietenkin heti tuli pissa hätä ja heti piti mennä sotkemaan karsina . Hain harjat ja putsasin kaviot sieltä löytyi iso kivi. Ja katoin että ei ollut tullut riviä kavioiden ylä puolelle ,mutta ei sielä mitään riviä löytynyt. Harjasin kokonaan loppuun ja hain suitset. Päätin mennä ilman satulaa. Pistin kypärän päähän ja hypäsin ratsaille Polli tuli vastaan ja hän sanoi että hänellä oli kiire joten hän ei kerenyt rupatella joten jatkoin matkaa. Siellä oli pareja esteitä joten hypelin niitä niin pitkälle ,että tuli niitty vastaan laukasimme niityllä tunnin ja sitten oli aika lähteä koska alko olla jo hoppu. Minulla oli kiire juhliin.

Äiti tuli autoon ,mutta jatkoin kertomista…

Vein Nikan karsinaan ja riisuin sen ja laitoin loimen päälle ja vein ulos. Annoin sille omenan ja pajailin sitä hetksen ja menin syömään eväitä . Söin kiireesti ja äiti soitti että oli pakko tulla. Menin moikaamaan Nikaa ja annoin sille leivän . ja lähdin. Kun olin kotona menin suihkuun ja vaihdoin vaateet ja lähdetiin….


Ja siinä olin minun tarin!
PS. tuli aika lyhyt


Vastaus:

Oli ihan hyvä tarina ja hauskaa että jaksoit kirjoittaa niin pitkän=) saat 38vr

Nimi: polli

11.03.2012 22:14
Näin edessäni tallin. Sen kyljessä luki: Luminiityn Ratsutalli.
Olin aivan oikeassa paikassa. Päätin kysyä joltain missä Tokio on koska en tiennyt missä laitumella se on ja missä on sen karsina. Pian minua vastaan käveli pitkä ja laiha tyttö, jolla oli tummat selkään asti ulottuvat hiukset. Tyttö näytti ystävälliseltä, joten päätin kysyä siltä.
-Moi, ne oo käyny täälä aiemmin nii missä mahtaa asustaa Tokio? Kysyin.
- Ai, kiva sä oot se uusi hoitaja! Kuulinkin susta jo :) Täällä luminiityssä huhut kulkeutuvat nopeasti kaikille! Tyttö selitti ja sanoi vielä:- Seuraa mua, Tokion pitäisi olla täällä. Tyttö meni kauniin hevosen luo ja sanoi:- Tämä on Tokio. Hyvää päivänjatkoa!
En ehtinyt sanoa mitään kun tyttö oli jo kadonnut olemattomiin. Otin Tokion mukaan ja harjasin sitä. Satuloin ja suitsin sen. Menin kentälle jossa oli valmiiksi esteitä ja hypin niitä. Tokio meni hienosti ja vein sen laitumelle. Sitten lähdin kotiin kun olin siivonnut karsinan.

Vastaus:

Nojoo alku oli hyvällä mallilla mutta lopussa hätäilit ja kirjoita ensikerralla vähän enemmän saat kuitenkin 20vr

Nimi: Bruun

27.02.2012 18:52
Anteeksi, jos ymmärsit väärin, mutta en ole muistuttanut missä tallikauppa sijaitsee.
Tämähän sai ilmeisesti alkunsa siitä, kun ilmoitin että tarinassani käyttämät tavarat löydät ostosviekusta. Halusin vain kertoa, että olen ostanut ne, jolloin en puhu tarinassani päättömiä. Usein kun voi käydä niin, etteivät tallien ylläpitäjät muista / ehdi aina käydä ostosviekussa.

Vastaus:

Hmm. JAA JAA

Nimi: Bruun

26.02.2012 19:23
Oli mukavan kirpeä pakkasilma, ja olin juuri kävelemässä kohti luminiityn tallia. Oli hiihtolomani viimeinen päivä, joten aioin viettää sen Bihan kanssa. Aamu oli juuri vasta sarastanut, olihan kello vasta seitsemän. Uskoin, ettei tallilla olisi vielä ketään, ja niinhän se olikin. Huomasin tallipihan olevan aivan autio, mutta ei se minua lannistanut. Olin päättänyt ratsastaa Bihalla tänään, joten oli ihan hyvä aloittaa hommat varhain. Sitä paitsi, kyllähän Biha ruokaa tarvitsi.
"Huomenta poju", sanoin Bihalle samalla kun avasin tallin ovea. Tiesin, että Biha on kärsimätön ruokansa suhteen, joten siirryin suoraan rehuvarastolle. Etsin sangon, jossa luki Bihanger, ja laitoin siihen määrätyn määrän rehua. Lähdin talsimaan takaisin Bihan karsinalle.
"Onko nälkä Biha?" kysyin ilkikurisesti, samalla kaataen rehuja Bihan ruokakuppiin. Ruuna tönäisi minua päällään, hörähtäen samalla. Hymähdin ja jätin pojan syömään rauhassa.

Itse lähdin kohti varustehuonetta. Olin nimittäin edellisenä päivänä huomannut, että siellä vallitsi hallittu kaaos. Nimikoituja harjoja oli muutamia nurkissa pölyttymässä ja loimia oli pinottu vailla mitään päämäärää. Ryhdyin heti hommiin, eli järjestelemään tavaroita. Lopuksi vielä lakaisin tallikäytävän. Urakkaan oli kulunut noin tunti, joten olin iloinen päästessäni muihin hommiin.

"Heippa poju. Oletko valmis lenkille?" kysäisin Bihalta, joka tuntui nyökkäävän vastaukseksi. Olin tuonut uuden harjapakin mukanani, ja olin saanut harjatkin sinne jo, joten olin valmis aloittamaan Bihan puunaamisen. Se tuntuikin hieman likaiselta, liekö piehtaroinut hieman. Harjailin sitä jonkin aikaa, kunnes tunsin sen olevan valmis. Putsasin vielä kaviot pikaisesti, ja lähdin viemään nimikoitua harjapakkia varustehuoneeseen. Palatessani karsinalle, minulla oli mukanani Bihan suitset ja satula. Katsoin kelloa, ja huomasin sen olevan puoli kymmenen. Niinpä laitoin satulan ruunan selkään ja liu'utin sen oikeaan kohtaan. Lisäksi kiristin satulavyötä kahdella pykälällä. Lopuksi laitoin vielä suitset, jotka Biha ottikin erittäin kauniisti. Otin karsinan ulkopuolelta lainaamani kypärän, ja lähdin taluttamaan Bihaa kohti kenttää. En viitsinyt mennä maneesiin, sillä pientä pakkasta lukuun ottamatta ulkona oli hieno sää.

Pysäytin Bihan kaartoon, kiristin satulavyötä ja nousin selkään. Tunsin kuinka Biha liikehti hieman, mutta pysäytin sen ja säädin jalustinhihnat kuntoon. Kun olin valmis, annoin hieman pohkeita ja siirryimme yhdessä käyntiin. Käynti oli mukavan keinahtelevaa, joten rentouduin oitis. Aloitimme yksinkertaisilla volteilla, pääty-ympyröillä ja suunnanvaihdoilla edeten aina peruutuksiin ja temponvaihteluihin. Ratsastimme noin tunnin, niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin. Minusta tuntui kuin olisin tuntenut Bihan jo vuosia. Olin niin rento kuin ihminen vain voikaan olla. Niinpä en voinutkaan aavistaa Bihan äkillistä sivuloikkaa, jonka ansiosta tipahdin satulasta. Kömmin kuitenkin reippaasti ylös, yltä päältä lumessa. Sylkäisin pari kertaa, sillä inhottavat lumipaakut olivat eksyneet sinnekin. Sain metsästää Bihaa viitisen minuuttia, ennen kuin se antautui kiinni otettavaksi. Tarkistin sen nopeasti haavereiden varalta, ennen kuin nousin takaisin selkään. Eikö sitä niin sanota, että putoamisen jälkeen tulee aina nousta takaisin satulaan? Teimme vielä kymmenisen minuuttia eri harjoituksia, jonka jälkeen jalkauduin ja vein Bihan karsinaan. Riisuin satulan ja suitset, sekä harjasin Bihan vielä pikaisesti. Tämän jälkeen hain ruunan uuden loimen ja loimivyön. Asetin loimen hyvin, kiinnitin tarrakiinnikkeet ja häntäremmin, jonka jälkeen laitoin vielä loimivyön. Kun loimisetti oli valmis, laitoin Bihalle riimun ja narun, jonka jälkeen talutin sen tarhaan. Kun Biha oli tarhassa, minä siivosin sen karsinan vielä pikaisesti. Sitten lähdin kotiin.

//Tuossa tarinassa esiintyivät nyt myös loimivyö, fleeceloi ja harjapakki, jotka nekin löytyvät ostosviekusta (:

Vastaus:

Hyvä tarina saat 45v mutta sinun tehtäväsi ei ole muistuttaa missä talli kauppa on sillä minä olen itse sen sinne laittanut =( olen pettynyt siinäsuhteessa!

Nimi: Bruun

26.02.2012 10:05
Ostosviekusta löytyy (:

Vastaus:

Lueppa ylempi vastaus

Nimi: Bruun

25.02.2012 22:12
Unohdin muuten kirjoittaa tuohon, että laitoin ostosviekkuun nuo tarinassa mainitut tavarat.

Vastaus:

Kerronne uudestaan XD

Nimi: Bruun

25.02.2012 22:12
Viileä tuulenvire liehui ympärilläni, samalla kun kävelin kohti Luminiityn tallia. Hevoseni Biha asusteli tuolla kyseisellä tallilla, ja olin nyt matkalla sinne, ensimmäisen kerran, jollei lukuun oteta sitä vaivaista kymmenisen minuutin pikavisiittiä. Olin laittanut reilusti vaatteita päälleni, sillä pakkasta oli kirpakat seitsemisen astetta. Selässäni minulla oli kohtalaisen tilava reppu, johon olin pakannut eväiden lisäksi Bihan uuden riimun, riimunnarun ja harjasetin. Olin päättänyt, että Bihan päävärinä tulisi olemaan sininen, joten kaikki uudet tavarat hohtivat sinisen eri sävyissä. Saavuin yllättävän pian tallipihalle, joka rauhoitti minua kummasti. Näin pihalla tallin omistajan Lilyn, mutta ujouteni takia emmin muutaman kerran, ennen kuin uskalsin käydä kysymässä, mihin saisin laittaa Bihan uudet tavarat. Hän näytti minulle ystävällisesti Bihan karsinan ulkopuolelta löytyvän koukun, johon saatoin ripustaa riimun ja riimunnarun. Lisäksi hän näytti satulahuoneessa sijaitsevan puisen arkun, johon laitoin harjat. Kiitin häntä, jonka jälkeen lähdin tutkimaan tallialuetta omin päin. Käväisin nopeasti maneesissa, jonka jälkeen lähdin kentälle. Siellä oli kuitenkin estetunti käynnissä, joten hipsin vähin äänin takaisin talliin.

"Hei. Oletko sinä se Bihan omistaja? Minä olen Eeti", kuulin äänen takaani ja käännähdin säikähtäneenä äänen suuntaan. Kun näin edessäni olevan hoitajan, aloin hymyillä.
"Kyllä minä omistan Bihan. Sain sen syntymäpäivälahjaksi", sanoin ylpeyttä äänessäni. "Ja minä olen muuten Bruun."
Tyttö nyökkäsi, ja kääntyi lähteäkseen.
"Mikä sinun hoitohevosesi nimi on?" kysäisin häneltä uteliaana. Hän kertoi hoitavansa Nikaa, jonka jälkeen lähti omille teilleen. Katsoin kelloa rannekellostani, ja huomasin sen olevan kaksitoista. Jatkoin tallikäytävää pitkin, kunnes pysähdyin Bihan karsinan kohdalle.
"Hei poju. Mitäs sinulle kuuluu? Hyvää toivottavasti", höpöttelin ruunalle. Minusta oli ihan kiva puhua hevosille, se auttoi selvittämään ajatuksia. Avasin karsinan liukuoven, ja aloin hellimään Bihaa. Rapsuttelin ja silittelin sitä vuorotellen, kuiskien samalla sen korvaan.
"Arvaas mitä. Minä lähden nyt hakemaan sinun harjojasi, niin vietetään sitten mukava päivä yhdessä. Vai mitä?" sanoin, liu'utin oven kiinni ja lähdin hakemaan harjoja. Olin pakannut ne matkan ajaksi muovipussiin, ja siinähän ne edelleen olivat. Nappasin pussin mukaani, ja palasin Bihan luo. Aloitin harjaamisen kumisualla, vaikkei likaa ollutkaan paljoa, ja etenin aina pölyharjaan saakka. Biha nautti jokaisesta hetkestä, sen huomasi sen rennosta, melkein unenomaisesta olemuksesta. Harjojen jälkeen puhdistin vielä kaviot. Yllätyin siitä, kuinka nätisti ruuna nostikaan jalkansa. Tipautin kaikki harjat takaisin muovipussiin, jonka jätin karsinan ulkopuolella olevaan koukkuun. Tuosta samaisesta koukusta sitten otin riimun ja riimunnarun, jotka laitoin Bihalle.

"Lähdetääs poika kävelylle. Eikö niin?" kuiskasin sille leperrellen ja kuin ihmeen kaupalla, Biha hörähti juuri samalla hetkellä. Naurahdin ja maiskautin Bihan liikkeelle. Lähdimme yhdessä kohti Luminiityn maastopolkuja. Vain me kaksi.

Vastaus:

Juu hyvä tarina ei moitteita saat 30vr

Nimi: silver

24.02.2012 21:17
jatkuu
ja minä menin katsomaan chinaa kun siskoni Emma harjasi ja suki hyvin Chinan ja olin onnelllinen kun jokun ainakin tykkää heppoista ja Chinasta.Kaikki kaverit haukkuu ja pilkkaa Chinaa välillä jos on syytä härnätä niin tietysti koulusssa kiusataan tai tallilla haukutaan pihallle. Tuntuu siltä kun olisin leikin ulkopuolella. Mutta minulla oli pahamielin kun ei ollut ystäviä paitsi best fred eli China ja siskoni ,mutta siskoni ei ole bestikseni todellakaan.
Jatkuu..!!

Vastaus:

No voin antaa jo 6vr koska yrität parhaasi ja se näkyy <3

Nimi: silver

20.02.2012 20:27
mutta kai ymmärrät etten ehtinyt enemmän et itsekkään varmaan ehtisi joka päivä kirjoittaa tarinaa.. On mulla muutakin tekemistä ,mutta ku mä en saa olla kauaa koneella niin en ehi kirjoittaa ja en koko ajan ole täällä....Mutta yritän kirjoitta koko ajan tarinaa mutta kun en ehi koko ajan joka paikkaan...

Vastaus:

Ymmärrän =)

Nimi: silver

18.02.2012 09:40
Kävelin tallille ja näin ilkeän tytön lähestyvän minua kohti ja sanoin ,että mene pois ei ole kivaa säikytellä vai mitä no ei.Siskoni tuli kylään kun hän oli hoitelemassa Chionaa.
jatkuu en ehtinyt kirjoittaa loppuun kun on kiire..

Vastaus:

Tästä en voi antaa virtuaali rahaa liian lyhyt =(

Nimi: Bruun

16.02.2012 19:04
"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan. Paljon onnea Bruun, paljon onnea vaan."
Aukaisin silmäni, ja näin koko perheeni siinä, sänkyni laidalla toivottamassa minulle hyvää syntymäpäivää. Kyyneleet olivat kihonneet silmiini, mutta pyyhkäisin ne äkkiä pois. En halunnut kenenkään ajattelevan, että olisin surullinen, sillä enhän minä ollut. Nousin äkkiä istualtteni ja kiedoin käsivarteni äidin ympärille.
"Kiitos", oli ainoa sana, joka suustani suostui putkahtamaan ulos.
"Meillä on sinulle lahja, oikein iiiiso lahja", 5-vuotias pikkuveljeni huudahti. Hymyilin ja käskin heitä tuomaan sen tänne. Silloin kaikki ympärilläni puhkesivat nauruun, ja minä vain toljotin heitä. Mitä minä nyt olin sanonut?
"Katsos, sitä ei oikein voi tuoda tänne. Se on niin iso lahja", äitini sai naurultaan sanotuksi. Ensimmäisenä mieleeni putkahti ajatus elefantista, mutta kai se nyt oli vain vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta. Silloin keksin.
"HEVOSEN! Te olette ostaneet minulle hevosen", huudahdin, ja tajusin muiden hymyistä olevani oikeassa. Purskahdin hysteeriseen nauruun, niin kuin aina kun olin jännittynyt. Tai siis olinhan minä tietenkin ollut hevosten kanssa tekemisissä jo nelivuotiaasta lähtien, mutta nyt pitkäaikainen toiveeni olisi täyttynyt.
"Sen nimi on Luminiityn Bihander, lempinimeltään Biha ja se asustaa Luminiityn tallissa", isäni puuttui puheeseen ensimmäistä kertaa tänä aamuna.
"Minkä rotuinen se on?" kysäisin, sillä olihan sekin tärkeä tieto. Vanhempani kertoivat sen olevan arabiristeytys. Kiljaisin innostuneesti, ja käskin heitä valmistautua matkaan. Me lähtisimme nyt nimittäin tallille. Perheenjäseneni lähtivät valmistautumaan, jolloin minä aloin vetää ratsastushousuja jalkaani. Isäni oli tehnyt alusta alkaen selväksi, että tallilla sai käydä vain ratsastusvarusteissa.

Noin kymmenisen minuuttia myöhemmin olimme koko perhe ahtautuneina autoon. Automme pakkasmittari näytti -10 astetta. Innostunut puheensorina oli täyttänyt automme, vaikka meitä olikin vain neljä. Onnekseni tallille oli kohtalaisen lyhyt matka, joten olimme pian perillä. Nousin ulos autosta ja nuuhkin hetken ilmaa. Olin ollut poissa talleilta nyt puolisen vuotta, mutta nyt olin jälleen mukana kuvioissa, eri tallilla tosin. Näin kuinka vastaani käveli nainen, jota epäilin Lilyksi.
"Hei, tehän olette ne Bihan uudet omistajat?" hän kysyi ystävällisellä äänensävyllä. Nyökkäsin, jolloin Lily ehdotti että lähtisimme kiertelemään tallia. Nyökkäsin toistamiseen ja lähdimme matkaan. Näin tarhat, kentän, maneesin... Näin kaiken jota saattaisin tarvita. Silloin tuli aika lähteä Bihan luokse. Sen karsina oli mukavalla paikalla, hieman syrjässä muista karsinoista, mutta kuitenkin niin että Bihallekin riitti seuraa. Sanoin Lilylle että joutuisin pian lähtemään, mutta että palaisin huomenna. Kuiskasin sen myös Bihalle, jonka jälkeen lähdin kotiin, leveä virnistys kasvoillani.


//Sori että tuli hiukan lyhyt, ja etten vielä hoitanut. Tuli yllättäen hieman kiire (:

Vastaus:

Todella hyvä alku se ei haittaa että et kirjoittanut hoidosta saat tästä tarinasta 40vr laitoin sinut luniraan ja sinulle kaapinXD

Nimi: Eeti

02.02.2012 16:52
jouduin alotaa ton tekstin 3kertaa alusta;))).

Vastaus:

Voi parka! mutta hyvä ettet luovuttanut=)

Nimi: Eeti

02.02.2012 16:43
Kello oli 10.15 ja oli lauantai päivä. Olin lähdössä minun parhaan kaverini luota. Olin ollut siellä kaksi yötä, ja nyt minun piti kävellä kotia. En ole ikinä kävellyt sieltä. Minulle oli vain kerrottu että pitää mennä suoraan metsätietä jotta pääsen kotia. Sainoin kaverille "heippa" ja lähdin. Menin ohjeiden mukaan metsätietä ja minua alkoi pelottaa. Kävelin syvemmälle ja syvemmälle metsään ja minua alkoi niin paljon pelottaa että päätin soittaa äitillen, koska tuntui että olin eksynyt. Aloin kaivaa taskua, mutta huomasin että kännykkä ei ollut siellä. Siellä oli vain kuulokkeet ja pompuloita. Minä hätäännyin ja aloin etsiä kännykkää. Yhtäkkiä kuulin piippausta ja hoksasin että se oli samanlainen ääni kuin minun puhelimen viestiääni. Etsin puhelinta hetken aikaa ja löysin sen käärmeenonkalosta. Se oli hirveän likainen. Otin pyyhkeen repusta ja putsasin puhelimeni. Äiti oli lähettänyt viestin että missä olen. Kerroin äidille että olen tulossa. En viitsinyt kertoa äidille että olen eksynyt, koska siitä olisi tullut hirveä soopa. Lähdin kävelemään eteenpäin ja kiipesin puihin ja jokaiselle kalliolle jotka tuli vastaan. Yhtäkkiä näin valoa pilkistävän puiden takaa, ja kuulin hirnahduksia. Lähdin juoksemaan valoa kohti, ja huomasin että Emma oli kertonut minulle että luminiitty on metsän toisella puolella. Tulin Nikan laitumen viereen, ja Nika tuli täyttä laukkaa minua kohti. Tervehdin sitä ja lähdin minun kaapin luo. Katsoin kelloa. Kello oli 11.59. Otin vaatteet kaapista ja menin vessaan pukemaan. Kun olin valmis menin hakemaan kottikärryt ja talikon, ja menin siivoamaan Nikan karsinan. Kun se oli siisti, hain heinää ja levitin ne Nikan karsinaan. Kun se oli siisti, otin riimunarun ja hain kaapista uuden sinisen riimun. Menin hakemaan Nikan. Meni hetki kun olin saanut Nikan kiinni. Vein sen vesiboksille ja putsasin sen jalat koska ne oli ihan rapaiset, kuivasin ne huolelisesti koska jos ne on märät niistä tulisi jää puikot.:) Menin hakemaan Nikan suitset päätin mennä ilman satulaa. Vein suitset vesiboksille ja menin hakemaan loimen. Ja oho sitten vielä harjat harjat kin oli ollut vähän likaiset mutt ajatelin että pesen ne muyöhemin. NIkan häntä oli ihan likainen jatakuinen hain selvitys suihkeen ja ja harjasin hännän sen jälkeen siitä tuli ihnan pehmeä. KUn oli loput harjanut niin laitoin loimen. Se oli lämmin ja pehmeä. Sitte laitoin suitset se aukasi hienosti suun koska oli lämitänyt ne. Hain itseleni kypärän ja lähdin ratsaille. Menin sellaista reitiä mitä en ollut mennyt koskaan ennen en tienyt mihin tie johti. Oli hirve kova pakanen mitari oli näytänyt talilla -24 ja kun lähdin kello oli ollut 14.38 aik oli mennyt hirveän hitaasti. Nyt olin ehkä tai minä ainakin luulisin niin että, olen puoesa välissä. Kello oli nyt tasan 15.5 . Kuulin koiran haukuntaa j se tuli lähemäksi. Yhtäkiä Nika säikähti ja lensin pusikoon en nähnyt mitään pipo oli lentänyt pääleni. Mut Nika seisoi hölmistyneenä katselen minua. katsoin ympärileni mutta oli vain puita ja Nikan pään pilkistävän pensaan välistä. Nousin seisomaan ja otin Nikan ja kävelin sen kanssa vähän matkaa sitten nousin sen selkään. pian oltiin kin talilla. Katsoin kelloa ,kello oli 15. 39. Riisuin Nikan ja vein sen karsinaan. Pesin suitset ja vein ne paikaleen. Sitten hain kaapista harjat ja puhdistin harjat okein puhtaiksi. Minun maha vain kurni ja kurni otin eväät ja söin jokaisen murun. Puhelin alkoi soida se oli äiti.
äiti:
-"ethän unohtanut siskosi syntymä päiviä"
minä:
-"OHO!en muistanut olenkaan "
äiti:
-"käykö että tulen hakemaan"
minä:
-"ok olen jo valmis. monelta olet täällä?"
äiti:
-"olen pihassa parin minuutin päästä siinä"
minä:
-"ok. Heippa."
äiti oli hetken päästä pihassa . Nousin autoon ja lähdimme syntäreille.:))

Vastaus:

Ihan kiva tarina noita pitkiä odotan vielä muilta hoitailta saat tästä 46vr

Nimi: Eeti

30.01.2012 21:07
onko Nika nyt kantavana???:DDD

Vastaus:

Suunnittelen ja kirjoitan sitten ilmoitus taululle kun tiedän oriin joka voisi astuttaa sen=) Seuraa ilmoitus taulua!

Nimi: Aida

30.01.2012 16:46
Prr... Koulun kello kilahti. Koulu loppui ja suuntasin heti kohti bussipysäkkiä, jolta bussini lähtisi kohti tallia. Olin vähän myöhässä joten juoksin niin nopeaa kuin pystyin. Bussi näkyi jo nurkalla ja kaivoin bussikorttini esiin. Läähähdyksissäni hyppelin portaat ja piippasin kortin :).
Bussi jätti minut jonkin matkan päähän tallia ja loput kävelin nauttien raikkaasta talvi-ilmasta. Punainen talo näkyi jo metsän takana ja kuulin hevosten hirnuntaa. Odotin innoissani, että pääsen taas tapaaman Hopsun ja luultavasti kaverini Eetinkin, joka oli päässyt jo aikasemmin koulusta. Jätin reppuni hoitokaappiini ja vaihdoin tallikamat päälle. Kipaisin kottikärryt talikon kera ja riensin Hopsun karsinaan. Silitin Hopsun samettista turpaa, laitoin sille loimen ja vein sen ulos hetkeksi. Aloitin luomaan lantaa ja heitin kikkareet kottiksiin. Viskasin puhtaat heinät karsinan perälle ja vaihdoin uuden veden. "Noniin, nyt karsina on taas asumiseen kelpaava!:D", hyrähdin.
Lähdin hakemaan Hopsua tarhasta. Se oli söpön huurteinen pilkullisessa karvassaan. Ajattelin, että voisin lähteä pienelle maastolenkille, mutta Hopsu täytyi harjata ensin. Harjasin Hopsun ja putsasin sen kaviot. "Hyi, mitä kakkaa täällä kavion pohjassa on!" , nauroin :D. Satuloin ja suitsin Hopsun ja talutin sen ulos. Hyppäsin sen selkään ja ohjasin sen maastoon. Puista putosi lunta niskaani ja Hopsun päälle ja se säihkähti. Se nousi takajaloilleen, mutta pidin ohjista kynsin hampain kiinni ja onneksi pysyin sen selässä. Esmeralda ja Nika tuli meitä omistajineen vastaan. He olivat jo palaamassa, mutta päätin silti liittyä heidän seuraansa. Laukkasimme yhdessä kohti tallia ja pian saavuimmekin sinne.
Ilta alkoi jo hämärtyä ja päätin alkaa jo lähtemään. Muutkin olivat jo lähtemässä, mutta Sofie oli jäämässä vielä hetkeksi. Sanoin heipat kavereilleni ja Hopsullekin ja silitin sen kiiltävää harjaa.
"Huh huh, mikä päivä", mietin kun soitin äitiä hakemaan. Äiti kaahaisikin nopeasti paikalle ja kotimmekin oli niin lähellä, että olimme nopeasti paikalla. Laitoin tallivaatteet tuulettumaan ja menin heti iltapalan kautta iltapesulle. Zzz..Zzz... Kuului jo huoneestani vaikka olin juuri vasta kerinnyt istahtaa sängylleni.
Piipaapiipaapiipaa, kuului paloautojen sireenit. Punainen tallimme roihui ilmi liekeissä, kun palomiehet yrittivät sammuttaa sitä. Olin lähdössä juoksemaan karsinoihin, mutta palomiehet sanoivat sen olevan muka vaarallista. Ikkunasta näkyi Hopsun tuikkivien silmien aneleva armo. "Kyllä sinä selviät", kuiskasin hiljaa mielessäni. Enää oli jäljellä hiiliset tallin seinät. Miehet olivat menoss... Atsiiuh!
Hätkähdin ja nousin istumaan. Kaikki oli ollutkin vain unta. Äitini oli viereisessä huoneessa aivastanut ja olin herännyt. Kuitenkin tuntui, että jokin oli pielessä. Vetäisin toppavaatteet yövaatteiteni päälle ja lähdin pyöräilemään kohti tallia. Onneksi katulamput valaisivat polkua. Siinä se meidän ikioma punainen komea talli silti seisoi ilman naarmuakaan. Sisältä kuului kuitenkin ääniä ja päätin mennä katsomaan. Avasin tallin oven ja "Apua, Hopsun karsinan ovi oli auki!" Sieltä lähti kuraisia jälkiä kohti Nikan karsinaa. Hopsu hyppäsi nopeasti Nikan päältä pois, ja katsoi minua kuin viaton koiranpentu. "Jaahas, jaahas, tuumin itsekseni" Huomenna olisi paljon kerrottavaa kaikille. Talutin Hopean omaan talliinsa ja pingoin kohti pyörääni ja lähdin kotiin takaisin nukkumaan. (:

Ps. Saako hevoset tarinoissa tulla kantavaksi ? :D

Vastaus:

Erittäin hyvä että jaksoit kirjoittaa näin pitkän ja tarinasi parantuvat päivä päivältä! tammat saavat tulla kantavaksi mutta minä pidän huolta varsasta! Saat tarinasta 47vr

Nimi: Aida

29.01.2012 20:16
Kävin illalla nopeasti tallilla tutustumassa ja moikkaamassa uutta hoitsuani, Hopsua. Talli näytti mukavalta ja ihmiset vaikuttivat sekä ystävällisiltä, että hauskoilta. Tutuistun heti yhteen hoitajista, Eetiin :) Hän oli juuri viemässä Nikaa sisään ja antoi sille sen lempiherkkua porkkanaa. Harjasimme yhdessä Hopsun ja lähtiessämme annoimme sillekkin pikkupalan porkkanaa. Siistimme paikkoja vähän ja tarkistimme, että kaikki paikat olivat kiinni. Lukitsimme oven ja sanoimme toisillemme heipat.

Ps. Tää oli ihan tämmöne lyhyt ilta-stoori, ku tutustuin tähän talliin ihan äskettäin. :)

Vastaus:

joo saat tästä hhhmmm! 18vr

Nimi: Sofie

24.01.2012 18:54
Sori tosta unohtu; JATKUU!

Vastaus:

Mahtavaa!

Nimi: Sofie

24.01.2012 18:46
PRR.. PRRR! Herätyskelloni soi juuri kun olin ihanassa unessa. No ihanampi uni oli alkamassa, sillä tänään näkisin uuden hoitsuni Esmeraldan, jolle olin keksinyt uuden lempinimen; Esme. Juoksin alakertaan ja nappasin pienen palan leipää. Juoksin takaisin yläkertaan ja puin vaattett päälleni. Juoksin takaisin alakertaan ja otin hupparini naulakosta ja lähdin tallille päin. Kuljin pitkin metsäpolkua, jolla olin usein nähnyt hevosia, itsekkin varmaan ratsastaisin täällä. Näin punaisen tallirakennuksen, kentän ja päärakennuksen. Menin talliin sisään ja etsin hoitsuani. -Tässä, tässä se oli, minun ihana hoitsuni. E¤sme katseli minua karsinastaan kiltin näköisenä. Hain harjat ja menin sen karsinaan. Minulla oli harja kädessä, ja Esme alkoi tutkia sitä, tutustuin siihen samalla harjaten ja tunsin; Miten ihana se olikaan, tässä on minulle loistava hoitsu. En tänään vielä nousisi selkään, tänään, mutta huomenna ehkä... Harjasin Esmen kunnolla, ja sitten otin vesiämpärin ja sienen ja menin putsaamaan Esmen ruokakupin ja vesiautomaatin.

Vastaus:

Hyvä alku! Hauskaa että uusi lempinimi pomppasi esiin =) Saat tarinasta 21 virtuaalirahaa mutta pidempiä tarinoita on aina kivalukea >D

©2018 Tallimme - suntuubi.com